Dynasty tietopalvelu
Kaustisen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 256


Kokousasian teksti

 

Kunnanhallituksen kokousaikataulu vuonna 2026

 

KHALL 24.11.2025 § 256  

293/00.01.01/2025  

 

Valmistelija hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880

 

Hallintosäännön 15 luvun 129 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistä jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Kunnanhallitus on kokoontunut kuluvana vuonna pääsääntöisesti kolmen viikon välein maanantaisin klo 18.00 alkaen. Tarvittaessa kokous on voitu aloittaa myös muuna kellonaikana.

 

Asioiden valmistelun ja suunnittelun kannalta on perusteltua päättää koko vuoden alustava kokousaikataulu.

 

Varsinaiset kokoukset on suunniteltu pidettäväksi vuonna 2026 maanantaisin seuraavina päivinä alkaen pääsääntöisesti klo 18.00:

 

  • 19.1.2026
  • 9.2.2026
  • 2.3.2026
  • 30.3.2026
  • 20.4.2026
  • 11.5.2026
  • 1.6.2026
  • 15.6.2026
  • 17.8.2026
  • 7.9.2026
  • 28.9.2026
  • 19.10.2026
  • 2.11.2026
  • 30.11.2026
  • 14.12.2026.

 

Kunnanhallitus voi kokoontua pitämään kokousta myös muulloin asioiden kiireellisyyden niin vaatiessa.

 

Kokouskutsu julkaistaan kolme päivää ennen kokousta sähköisessä kokouspalvelussa, johon kunnanhallituksen jäsenillä ja varajäsenillä, valmistelijoilla, esittelijöillä ja kunnanvaltuuston puheenjohtajistolla on käyttäjätunnukset.

 

Kokouskutsu julkaistaan myös kunnan www-sivuilla julkiselta osaltaan samalla tavalla kuin se julkaistaan sähköisessä kokoushallinnassa.

 

Kunnanhallitus kokoontuu pääsääntöisesti kunnanvirastossa, mutta tarvittaessa puheenjohtajan niin päättäessä muussa paikassa tai Teamsilla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander

 

Esitys Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2026 alustavat kokouspäivät em. mukaisina.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 __________