RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 226
Sami Mäkelän valtuustoaloite 25.9.2025 Ktk:n pihassa olevasta Info-pisteestä
KHALL 21.10.2025 § 226
183/00.01.06.01/2025
Valmistelija hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Sami Mäkelä jätti valtuuston kokouksessa 25.9.2025 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:
”Päivälleen vuosi sitten tein valtuustoaloitteen KTK pihassa olevasta Info pisteestä. Aloite on käsitelty 21.10.2024 Teknisen johtajan mukaan alue, jolla infotaulu sijaitsee, on ELY-keskuksen aluetta, eikä infotaulu ole kunnan omaisuutta. Tarkempaa tietoa taulun omistussuhteesta ei ole. Tekninen johtaja on lähettänyt tiedon taulun kunnostustarpeesta ELY-keskukselle. Keväällä otin itse asiasta selvää soittamalla ELY-keskukseen. Tavoitin Roihan joka kertoi ettei ole tullut postia eikä tiennyt asiasta mitään. Kertoi ettei taulu kuulu Ely:lle. Olen tuonut tämän asian Kunnanvaltuuston kokoukesessa 27.3.2025 tiedoksi. Taulu on edelleen rikkinäisenä aikaa mennyt vuosi. Esitänkin seuraavaksi, että kyseinen taulu poistetaan kerran korjaukseen ei ole halua eikä varoja.”
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys
Kunnanhallitus lähettää asian teknisen toimen tehtäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin. Pöytäkirjaan merkittiin, että Sami Mäkelä poistui kokouksesta esteellisenä (hallintolaki 28.1 § 1 kohta) klo 21.11 - 21.13 väliseksi ajaksi.
___________