RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 03.12.2025/Asianro 107
Virkanimikkeen muuttaminen, luokanopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virka ja perusopetuksen lehtori (matemaattiset aineet)
SIVLTK 24.09.2025 § 97
Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 050 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi
Järvelän koulussa ja Keskuskoulu KK1-6 on pitkään ollut täytettynä kaksi luokanopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkaa. Keskuskoulu KK7-9 on samoin ollut pitkään täytettynä yläkoulun päätoimisen tuntiopettajan virka (matemaattiset aineet). Lähtökohtaisesti virkanimikkeen tulee vastata sitä tehtävää, jota viranhaltija tosiasiallisesti tekee ja jolle on tarve. Tämä huomioiden tulee muuttaa luokanopettajan viroiksi ne päätoimisen tuntiopettajan virat, joita viranhaltijat ovat tähän asti hoitaneet. Samoin yläkoulun päätoimisen tuntiopettajan virka tulee tämä huomioiden muuttaa perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) viraksi.
Päätoimisen tuntiopettajan ja luokanopettajan/lehtorin virkojen eroavaisuudet
Päätoiminen tuntiopettaja on opettaja, jolla on viikossa vähintään:
- 16 opetustuntia peruskoulussa tai lukiossa, tai
- 14 tuntia aikuislukiossa.
Hän on virkasuhteessa ja saa kuukausipalkkaa. Palkka määräytyy suhteessa opetusvelvollisuuteen. Esimerkiksi luokanopetuksessa 16 opetustuntia vastaa noin 70 % kokopäiväisen opettajan työmäärästä ja palkasta opetusvelvollisuuden ollessa 24 tuntia/viikko.
Luokanopettaja ja perusopetuksen lehtori ovat myös virkasuhteessa, mutta he:
- työskentelevät yleensä kokoaikaisesti määritellyn opetusvelvollisuuden mukaisesti,
- lisäksi luokanopettaja vastaa pääsääntöisesti yhdestä luokasta, sekä
- opettaa useita aineita samalle oppilasryhmälle.
Keskeinen ero:
Luokanopettaja ja lehtori toimivat pysyvämmässä tehtävässä vastaten tietystä luokasta/opetettavasta ainekokonaisuudesta, kun taas päätoiminen tuntiopettaja saa opetettavat tunnit määräyksinä ja voi opettaa useissa eri oppilaitoksissa täyttääkseen päätoimisuuden tuntirajan.
Kaustisen kunnan hallintosäännön 38 §:n mukaan kunnanhallitus päättää muiden virkojen ja toimien perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä yleisesti nimikkeiden muutoksista.
Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila
Esitys Sivistyslautakunta 1) esittää kunnanhallitukselle, että luokanopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virat muutetaan luokanopettajan viroiksi 2) yläkoulun päätoimisen tuntiopettajan virka muutetaan perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) viraksi ja 3) nimeää ************** ja *************** luokanopettajan virkoihin, sekä ************** perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) virkaan sillä ehdolla, että kohdat 1) ja 2) päätetään esityksen mukaisesti.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
__________
KHALL 21.10.2025 § 223
Valmistelija Kunnanjohtaja Minna Nikander puh. 050 340 0956
Kaustisen kunnan hallintosäännön 41 §:n mukaisesti vakituiset virat ja toimet julistetaan avoimeen hakuun. Virkoja ja toimia täytettäessä voidaan käyttää anonyymia rekrytointia.
Virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä on poikkeustilanne ja mahdollista vain lain säätämillä perusteilla. kunnllisen viranhaltijalain mukaisesti.
Lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä.
Virkasuhteeseen voidaan 4 §:n 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kyseessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollisista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan ´toiminnan siirtymisen yhteydessä tai muu nähin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.
Sivistyslautakunta ei ole esityksessään kunnanhallitukselle maininnut mikä tulisi olemaan järjestelyn kustannusvaikutus.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys
Kunnanhallitus hyväksyy, että luokanopetuksen päätoimisten tuntiopettajien virat muutetaan luokanopettajan viroiksi sekä yläkoulun päätoimisen tuntiopettajan virka muutetaan perusopetuksen lehtorin viraksi. Sivistyslautakunnan tulee täyttää virat julkista hakumenettelyä käyttäen.
Muutettu esitys
Kunnanhallitus päättää perustaa kaksi luokanopettajn virkaa sekä perusopetuksen lehtorin viran (matemaattiset aineet) ja myöntää viroille täyttöluvat.
Päätös
Hyväksyttiin.
___________
SIVLTK 03.12.2025
163/01.00.00/2025
Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 050 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi
Kunnanhallitus on kokouksessaan 21.10.2025 § 223 päättänyt perustaa kaksi luokanopettajan virkaa sekä perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) viran. Samalla viroille on myönnetty täyttöluvat.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijalaissa 4 § mom. 3: “Virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.”
Mikäli henkilö on hoitanut virkaa määräaikaisesti (esim. viransijaisena ja tässä tapauksessa päätoimisena tuntiopettajana) ja virka täytetään vakinaisesti, voidaan hänet nimittää suoraan virkaan ilman julkista hakua, jos tehtävään on ilmeisen perusteltua nimittää hänet, esim. pitkäaikainen hoitaminen ja hyvä menestys tehtävässä.
Nimitykset virkoihin ovat kuntalain 107 §:n mukaan perusteltuja, koska päätoimisten tuntiopettajien tehtävät ovat olleet aiemmin julkisesti haettavina. Järvelän koulussa ja Keskuskoulu KK1-6 on pitkään ollut täytettynä kaksi luokanopetuksen päätoimisen tuntiopettajan virkaa. Keskuskoulu KK7-9 on samoin ollut pitkään täytettynä yläkoulun päätoimisen tuntiopettajan virka (matemaattiset aineet). Kaikkien päätoimiston tuntiopettajien vuosittaiset työmäärät ovat vastanneet vähintään virkojen opetusvelvollisuutta. Lähtökohtaisesti virkanimikkeen tulee vastata sitä tehtävää, jota viranhaltija tosiasiallisesti tekee ja jolle on tarve.
Nimityksillä ei ole kustannusvaikutuksia, koska päätoimisen tuntiopettajan tehtävissä ja peruistetuissa viroissa opetustunnit säilyvät aiempaa vastaavina.
Kaustisen kunnan hallintosäännön 42 §:n mukaan sivistyslautakunta valitsee alaisensa viran- ja toimenhaltijat, lukuun ottamatta 1) korkeintaan yhdeksi vuodeksi valittavaa määräaikaista opetushenkilöstöä, jotka valitsee rehtori ja 2) korkeintaan 18 kuukauden määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen tulevia, jotka valitsee toimialajohtaja ja toimialajohtajan ollessa kyseessä, virkasuhteeseen ottaa kunnanjohtaja 13 § mukaan.
Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila
Esitys
Sivistyslautakunta nimittää Joona Taskilan ja Maria Rapinojan luokanopettajan virkoihin, sekä Panu Wirkkalan perusopetuksen lehtorin (matemaattiset aineet) virkaan.
Nimityksissä noudatetaan muilta osin aiempien päätösten mukaisia ehtoja 6kk koeajan osalta.
Päätös
___________