RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Vuoden 2024 arviointikertomus
TARKLTK 28.04.2025 § 22
392/00.01.03/2024
Valmistelija tarkastuslautakunnan sihteeri
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Lautakunnan tehtävänä on kiinnittää huomiota toiminnan, toimintatapojen sekä palvelujen järjestämisen tarkoituksenmukaisuuteen.
Tarkastuslautakunta antaa vuosittan valtuustolle arviointikertomuksen, jossa se esittää arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.
Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Arviointikertomuksen laatimistyö on aloitettu 3.3.2025.
Esittelijä Puheenjohtaja
Esitys Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista.
Päätös Puheenjohtaja esitteli arviointikertomusluonnosta. Arviointikertomuksen sisältö korjattiin lopulliseen muotoon. Päätettiin, että puheenjohtaja valmistelee arviointikertomuksen valtuustolle esitettävään muotoon.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |