RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.12.2024/Pykälä 133
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työntekijän siirtäminen toisiin tehtäviin sivistyspalveluiden sisällä
SIVLTK 18.12.2024 § 133
492/01.01.03.13/2024
Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 050 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi
Sivistyspalveluiden pitkäaikainen toimistosihteeri eläköityi 30.11.2024. Tiedonsiirron ja joustavan työaloituksen varmistamiseksi kunnassa eläköitynyt työntekijä (60 %:n työajalla) ja tehtävään kouluttautuva työntekijä (100 %:n työajalla) työskentelivät samanaikaisesti noin puolen vuoden ajan kevään ja syksyn 2024 aikana.
Sivistyspalveluiden sihteerin tehtävää hoitaneella ------------------ on myös aiempaa kokemusta varhaiskasvatuksen sihteerin tehtävien hoitamisesta kunnassa, johon hänet on lähinnä kesäajaksi siirretty sivistysjohtajan päätöksellä jo muutamien vuosien ajan. ------------ on toistaiseksi voimassa olevassa koulunkäyntiohjaajan toimi ja hän on kuluneen vuoden aikana kouluttautunut oppisopimuskoulutuksella liiketoiminnan ammattitutkintoon, liiketoiminnan palveluiden osaamisalalle.
Sivistyspalveluiden talousarviossa 2025 sihteeriresurssia vähennetään hetkellisesti 0,6 htv. Tämä tarkoittaa, että varhaiskasvatuksen ja sivistyspalveluiden sihteerien työ yhdistetään, joka entisestään lisää sisäisen siirron merkitystä arjen tehtävien sujuvassa hoitamisessa.
Sivistyspalveluissa vapautuu toistaiseksi voimassa olevan kokoaikaisen sivistyspalveluiden toimistosihteerin toimi 1.1.2025 alkaen, johon ---------- esitetään siirrettäväksi sisäisellä siirrolla.
Hallintosäännön 45 § mukaan viran- ja toimenhaltijan siirtämisestä toiseen virka- tai työsuhteeseen päättää kunnanhallitus tai se viranomainen, joka päättää molempiin virka- tai työsuhteisiin ottamisesta.
Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila
Esitys Sivistyslautakunta päättää siirtää ---------------- sivistyspalveluiden toimistosihteerin toistaiseksi voimassa olevaan toimeen 1.1.2025 alkaen. Palkkaus KVTES, työaika toimistotyöaika 36,25 h/viikko.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
_____
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |