Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 80


 

Viranhaltijapäätösten tiedottaminen

 

SIVLTK 22.05.2024 § 80  

   

 

Valmistelija kirjoita tähän tai lisää fraasi

 

Kuntalain 51 §:n mukaan lautakunta, lautakunnan puheenjohtajat, tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, joka kuntalain nojalla on siirretty lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan ja joissa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

  1. lain tai asetuksen mukaista lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita, eikä
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.

 

Kunnanhallitus tai lautakunta voi tällöin kumota alemman toimielimen päätöksen, muuttaa sitä taikka palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kokouksessa esitellään seuraavat viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat ajalta 18.3.-19.5.2024:

 

- Musiikkilukion rehtori

- Keskuskoulun (7.-9.) rehtori

- Keskuskoulun (1.-6.) rehtori

- Varhaiskasvatusjohtaja

- Päiväkodin johtaja

- Sivistysjohtaja

 

Esitys Lautakunta ei käytä otto-oikeuttaan viranhaltijapäätöksiin em. ajalta.