RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 20.03.2024/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupapyyntö, perusopetuksen yläkoulun päätoiminen tuntiopettaja (matemaattiset aineet)
SIVLTK 20.03.2024 § 46
147/01.01.00/2024
Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 050 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi
Perusopetuksessa on tarve toistaiseksi voimassa olevalle päätoimiselle tuntiopettajalle (matemaattiset aineet), jonka sijoituspaikkana yläkoulu. Virka on täytetty määräaikaisesti lukuvuonna 2023-2024.
Talousarviossa 2024 on palkkavaraus tehtävään.
Kaustisen kunnan hallintosäännön 40 §:n mukaan viran, virkasuhteisen tai toimen julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan tai toimeen. Kunnanhallitus voi pidättää itsellään oikeuden päättää kunnan viran tai toimen auki julistamisesta (täyttölupamenettely). Vakituiset virat ja toimet julistetaan avoimeen hakuun. Määräaikaiset virat ja toimet julistetaan avoimeen hakuun aina kun määräaikaisen tehtävän aloittamisajankohta ja kesto huomioiden on mahdollista.
Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila
Esitys Sivistyslautakunta anoo kunnanhallitukselta täyttölupaa perusopetuksen yläkoulun toistaiseksi voimassa olevaan päätoimisen tuntiopettajan (matemaattiset aineet) virkaan 1.8.2024 alkaen.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
_____
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |