RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.10.2023/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Investointiohjelman kustannuspaikkojen määrärahamuutosesitys
TEKLTK 10.10.2023 § 59
31/10.03.02.00/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Närhi
Tekninen toimi on toteuttanut hulevesiverkoston korjausta sekä uudisrakennusta vuonna 2024. Määrärahaa hulevesiverkoston kustannuksiin on siirretty vesihuollon muista määrärahoista.
Teknisellä toimella on tarkoitus toteuttaa marras-joulukuussa hulevesiverkoston rakentaminen Kauppatielle. Hanke toteutetaan ennen KPO:n uudisrakentamista Kauppatien ympäristössä.
Kauppatielle rakennettava hulevesiverkosto on osa uutta hulevesiverkostoa, jolla on tarkoitus parantaa taajama-alueen kuivatusta sekä vähentää hulevesien kulkeutumista ELY-keskuksen hulevesiverkostoon.
Lisäksi Kauppatien hulevesiverkoston rakentamisene yhteydessä uusitaan keskustan alueen vanhaa vesijohtorunkoverkkoa.
Investointiohjelman kokonaiskustannus ei muutu. Määrärahamuutokseen tarvitaan kunnanvaltuuston hyväksyntä, koska teknisen lautakunnan toimivalta ei sitovuustasoista johtuen riitä kustannuspaikkojen määrärahojen muutokseen.
Määrärahamuutosesitys
Kustannuspaikka Myöntö € Muutosmyöntö €
009110 -100 000 -25 000
009625 -80 000 -155 000
Esittelijä Tekninen johtaja Ilkka Närhi
Esitys Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että kustannuspaikalta 009110 maa- ja metsäalueet siirretään 75 000 € kustannuspaikalle 009625 hulevesiverkosto.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |