RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Perusopetuksen päätoimisen oppilaanohjaajan viran perustaminen ja viranhaltijan siirtäminen virkaan
SIVLTK 16.05.2023 § 60
177/01.01.00/2023
Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 040 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi
Kaustisella on lukion ja perusopetuksen yhteinen oppilaanohjauksen virka, joka on syytä eriyttää tehtäväkentän laajuuden ja kahdessa eri oppilaitoksessa toimimisen vuoksi. Työnantaja ja virkaa hoitava viranhaltija ovat yhteisesti etsineet ratkaisua asiaan ja asiassa on käyty useita neuvotteluja.
Viranhaltija on yhteisissä neuvotteluissa antanut suostumuksensa, jotta hänen työpanoksensa voidaan jatkossa kohdistaa kokonaan perusopetuksen oppilaanohjauksen tehtäväkentälle. Lisäksi virkaan sisällytetään erilaisia IT-alan työtehtäviä.
Kunnan hallintosäännön 42 § mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen päättää kunnanhallitus tai se viranomainen, joka päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta. Lisäksi hallintosäännön 34 § mukaan kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeiden muutoksista.
Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila
Esitys Sivistyslautakunta
1. päättää esittää kunnanhallitukselle, että se perustaa perusopetuksen oppilaanohjauksen päätoimisen tuntiopettajan viran 1.8.2023 alkaen ja
2. siirtää nykyisen viranhaltijan, Sami Kankaan, perusopetuksen oppilaanohjauksen tehtävään 1.8.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |