RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 101
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Köyhäjoen koulun ja Markkulan palvelukeskuksen myyminen
KHALL 19.09.2022 § 136
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880 ja tekninen johtaja Ilkka Närhi puh. 040 769 8668
Tekninen lautakunta on 15.3.2022 kokouksessaan § 15 päättänyt esittää kunnanhallitukselle Köyhäjoen koulun sekä sen yhteydessä olevien asuntojen sekä Markkulan palvelukeskuksen myymistä julkisella huutokaupalla.
Köyhäjoen koulu on valmistunut vuonna 1963 ja sen kokonaisala on 609 m². Koulun yhteydessä on neljä asuntoa ja niiden yhteenlaskettu kerrosala on 332 m². Koulu ja asunnot sijaitsevat tiloilla Köyhäjoen koulu 236-402-8-99, jonka pinta-ala on 0,0448 ha ja Köyhäjoen koulu 236-402-826, jonka pinta-ala on 0,9090 ha.
Markkulan palvelukeskuksen kuuluvat seuraavat rakennukset:
- Markkulan asunnot, kerrosala 236 m², valmistunut 1956
- Markkulan navetta, kerrosala 430 m², valmistunut 1956
- Markkulan palvelukeskus 1, kerrosala 2.470 m², valmistunut 1943
- Markkulan palvelukeskus 2, kerrosala 1.280 m², valmistunut 1954.
Markkulan palvelukeskus sijaisee seuraavilla tiloilla:
- Kunnalliskoti I 236-401-19-80, tilan pinta-ala on 0,2900 ha
- Kunnalliskoti 236-401-19-175, tilan pinta-ala on 3,083 ha.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Alpia
Esitys Kunnanhallitus päättää asettaa Köyhäjoen koulun kiinteistöt ja Markkulan kiinteistöt rakennuksineen huutokaupalla myytäviksi.
Muutettu esitys kj. Kunnanhallitus päättää asettaa Köyhäjoen koulun kiinteistöt ja Markkulan kiinteistöt rakennuksineen julkiseen myyntiin.
Keskustelun kuluessa Tina Lindskog esitti Sami Mäkelän kannattamana, että asia jätetään pyödälle lisäselvityksiä varten.
Koska oli tehty kannatettu pöydällepanoesitys, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että ne jotka kannattavat käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Tina Lindskogin esitystä pöydälle panosta äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin seitsemän JAA-ääntä (Koskinen, Seppä, Kuusela, Känsälä, Mustajärvi, Tuomela ja Varila) ja kaksi EI-ääntä (Lindskog ja Mäkelä):
Äänestystuloksen perusteella puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen jatkavan asian käsittelyä.
Keskustelun kuluessa Sami Mäkelä esitti Tina Lindskogin kannattamana, että Köyhäjoki laitetaan julkisesti myyntiin ja Markkulaa varten perustetaan työryhmä tilanteen tarkastamiseksi ja lisätietojen hankkimiseksi.
Koska oli tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että ne, jotka kannattava kunnanjohtajan muutettua esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Mäkelän esitystä äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.
Suoritetussa ääenstyksessä annettiin kuusi JAA-ääntä (Koskinen, Seppä, Kuusela, Känsälä, Tuomela ja Varilta, kaksi EI-ääntä (Mäkelä ja Lindskog) ja yksi tyhjä ääni (Mustajärvi).
Päätös Äänestystuloksen perusteella puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen kunnanjohtajan muutetun esityksen.
Pyötäkirjaan merkittiin, että Tina Lindskog ja Sami Mäkelä jättivät asiasta eriävän mielipiteen, joka liitettiin pöytäkirjaan.
Pöytäkirjaan merkittiin, että tekninen johtaja Ilkka Närhi oli paikalla kutsuttuna asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan klo 19.05 - 19.31.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Antti Mäkelä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 20.09.
___________
KHALL 06.02.2023 § 23
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Myynnistä ilmoitettiin lehdissä, kuntatiedotteessa, kunnan www-sivuilla sekä sosiaalisessa mediassa. Köyhäjoen koulu oli lisäksi myynnissä huutokaupat.comissa.
Määräaikaan 30.11.2022 mennessä Markkulan palvelukeskuksesta jätettiin kolme osatarjousta, kokonaistarjouksia ei jätetty. Köyhäjoen koulusta jätettiin yksi tarjous.
Tarjoukset esitellään tarkemmin kokouksessa ja ne ovat nähtävinä sähköisessä kokoushallinnassa. Tarjoukset eivät ole julkisia ennen päätöksentekoa.
Myyntikohteiden tasearvot 1.1.2023 lasketaan kokoukseen mennessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Alpia
Esitys Kunnanhallitus käy jätettyjen tarjousten perusteella periaatekeskustelun kohteiden myymisestä ja päättää asiasta seuraavassa kokouksessaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Puheenjohtaja päätti, että ensin käydään päätösehdotuksen tarkoittama keskustelu Köyhäjoen koulun kiinteistöstä.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Sami Mäkelä poistui kokouksesta esteellisenä klo 18.19 ja hänen tilalleen tuli varajäsen Marko Kulpakko.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Tina Sulkakoski poistui kokouksesta esteellisenä klo 18.19 ja hänen tilalleen tuli varajäsen Tiina Haukilahti.
Puheenjohtaja päätti keskeyttää tämän asian käsittelyn kello 18.33, jotta kokous voi seuraavaksi käsitellä lausunnon antamista Sami Mäkelän ym. valituksen johdosta (KHAL 06.02.2023 § 24). Asia § 24 käsittely päättyi 18.42., jonka jälkeen palattiin käsittelemään tämän pykälän mukaista asiaa Markkulan palvelukeskuksen osalta.
Tina Sulkakoski ja Sami Mäkelä palasivat kokoukseen klo 18.46. Tämän jälkeen puheenjohtaja aloitti Markkulan palvelukeskusta koskevan asian käsittelyn.
__________
KHALL 05.06.2023 § 101
311/10.00.02.00/2022
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Markkulan kiinteistöjen yhteinen tasearvo on 55 581,60 euroa ja Köyhäjoen koulun kiinteistön tasearvo 193 856,53 euroa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus päättää, että Köyhäjoen koulua ei saadun tarjouksen perusteella myydä, koska saadun tarjouksen ja kiinteistön tasearvon välillä on huomattava ero.
Markkulan kiinteistöstä on laadittu kaksi kauppakirjaa, jotka käsitellään eri pykälinä.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Tiina Haukilahti saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 18.33.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |