Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 123


 

Lautakuntien ja viranhaltijapäätösten tiedottaminen

 

KHALL 05.06.2023 § 123  

   

 

Valmistelija Halintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880

 

Kuntalain 51 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka kuntalain nojalla on siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja joissa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

  1. lain tai asetuksen mukaista lupaa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita, eikä
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.
  3. 77 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Kunnanhallituksen käsiteltäväksi voidaan 1 momentin nojalla ottaa kunnanhallituksen jaoston sekä kunnanhallituksen alaisen viranomaisen päättämä asia. Tällaisia viranomaisia ovat lautakunnat ja muutkin toimielimet, jotka eivät ole jonkin lautakunnan alaisia. Samoin kunnanhallituksen alaisia ovat ne viranhaltijat, joiden yläpuolella ei ole lautakuntaa. Säännöksen 2 momentin nojalla kunnanhallitus voi ottaa käsitelläkseen myös lautakunnan alaisen viranomaisen päättämän asian.

 

Ottopäätöksen voivat tehdä kunnanhallitus tai lautakunta itse ja niiden puheenjohtajat. Varapuheenjohtaja voi käyttää otto-oikeutta puheenjohtajan ollessa estynyt. Kunnanjohtaja voi ottaa asian kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Lisäksi johtosäännössä voidaan antaa viranhaltijalle oikeus ottaa asia kunnanhallituksen tai vastaavasti lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Kunnanhallituksella ja lautakunnalla on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Jos puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija on käyttänyt otto-oikeutta, itse toimielin voi kuitenkin asiaratkaisua tekemättä todeta, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös tai aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.

 

Kokouksessa esitellään seuraavat lautakuntien sekä viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat:

 

  1. Hallintojohtaja viranhaltijapäätökset ajalta 8. - 28.5.2023
  2. Sivistyslautakunnan päätökset 16.5.2023.

 

Esitys kj. Kunnanhallitus ei käytä otto-oikeuttaan viranhaltijoiden eikä lautakuntien päätöksiin.

 

Päätös Hyväksyttiin.
__________