RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 120
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan yhteyshenkilön nimeäminen Tammenlehvä perinnetoimikunnan
KHALL 05.06.2023 § 120
208/00.04.02/2023
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Keski-Pohjanmaan sotaveteraani piiri, Sotainvalidien Keski-Pohjanmaan piiri ja Rintamaveteraanien Oulun piiri ovat lähettäneet kunnalle kirjeen, jossa pyydetään nimeämään kunnan yhteyshenkilö Tammenlehvä perinnetoimikuntaan.
Vuoden 2023 alusta aloittava Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys on maakunnallinen kokoava ja yhdistävä toimija. Perinnetyön perusta on kuitenkin paikallisuus ja jokaisella paikkakunnalla on oma sotavuosiin liittyvä identiteetti ja historia. Näitä arvokkaita asioita pitää vaalia ja muistaa osana muuta paikallista historiaa ja kulttuuria. Tässä työssä kunnalla ja osaltaan myös seurakunnalla on iso vastuu.
Maakunnan laajuinen, systemaattisesti paikallisesti järjestyvä historian vaaliminen ja perinnetyö muodostaa vahvan perustan koko Keski-Pohjanmaan kulttuuri-identiteetin vahvistamiselle tulevaisuudessa.
- Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys ehdottaa, että jokainen Perhon- ja Lestijokilaakson alueen kunta organisoi perinnetyön paikallisesti. Kuntaan perustettavan perinnetoimikunnan tai muun vastaavan tavoitteena olisi paitsi vaalia veteraaniperintöä myös laajemmin kerätä, taltioida, järjestää ja tuoda esille paikallista historiaa, perinteitä, kulttuuria, kuvia, kirjoituksia, esineitä ym. Perinnetoimikunta voisi toimia myös esimerkiksi vuosittain järjestettävien kansallisten juhlapäivien organisoimisessa (mm. itsenäisyyspäivä, kansallinen veteraanipäivä, kaatuneiden muistopäivä ym.).
- Kunnan koordinoiman perinnetoimikunnan kokoonpanoon on hyvä koota seurakunnan edus-tuksen lisäksi keskeiset paikalliset perinnetyötä tekevät toimijat ja myös osallistaa vahvasti nuoret ja koululaitos työhön mukaan. Kunnat ja seurakunnat toimivat yhteistoiminnassa Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen kanssa.Tammenlehvän Keski-Pohjanmaan perinneyhdistys katsoo perustelluksi, että kunta nimeää paikallisen perinnetyön yhdyshenkilön.
Kaustisen kunta ei ole vielä aikaisemminnimennyt kunnan yhteyshenkilöä Tammenlehvä perinnetoimikuntaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus nimeää kunnan yhteyshenkilön perinnetoimikuntaan.
Päätös Kunnanhallitus nimesi kunnan yhteyshenkilöksi perinnetoimikuntaan Eija Sepän.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |