RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 100
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön päivittäminen 2023
KHALL 15.05.2023 § 86
Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Salminen puh. 050 336 2534
Kuntalain 90 §:n mukaan kunnalla on oltava hallintosääntö, joka määrää kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämiseen, päätöksenteko- ja hallintomenettelyyn ja valtuuston toimintaan liittyvistä asioista.
Hallintosäännön on tarkoituksenmukaista olla kohtuullisen pysyvä asiakirja, jotta menettelytapojen pysyvyys luo hallintoon ennakoitavuutta tai vahvistaa asianosaisten tasapuolista kohtelua.
Uudistustarpeiden toteamiseksi on 23.3.-31.3. ollut yhteinen tiedosto jaettuna kunnan johdon, esittelijöiden ja toimistohenkilöstön kesken. Hallintosäännön uudistamisesta ja aikataulusta on keskusteltu kunnan johtoryhmässä 3.5.2023.
Esiin tulleet uudistustoiveet ovat tulleet suurimmaksi osaksi teknisten palvelujen suunnalta, sivistysjohtaja-rehtorin viran muutoksista ja Kuntaliiton hallintosääntömallin muutoksista koskien esim. poikkeusolojen päätöksentekoa.
Hallintosäännön uudistamisessa hyödynnetään Kuntaliiton hallintosääntömallia 1.4.2023.
Hallintosääntö on tarkoitus käsitellä valtuustossa ennen kesälomakautta, jolloin se voisi tulla voimaan 1.8.2023.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus päättää pyytää sivistyslautakunnalta, tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta, henkilöstöjaostolta ja henkilökuntaneuvostolta lausunnon hallintosääntöluonnoksesta 31.5.2023 mennessä.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
KHALL 05.06.2023 § 100
184/00.01.01/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Salminen puh. 050 336 2534
Lautakunnat ja henkilöstöjaosto ovat jättäneet lausuntonsa. Hallintosääntöpäivitystä on valmisteltu viimeksi johtoryhmässä 31.5.2023 etenkin lautakuntien ja johtavien viranhaltijoiden tehtävänjaon näkökulmasta. Muutosehdotukset edellyttävät hankintasäännön muutoksia hankintarajoihin.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus hyväksyy hallintosäännön liitteen mukaisena ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Kokouksessa muutettu esitys kj.
Kunnanhallitus jatkaa hallintosäännön käsittelyä seuraavassa kokouksessa.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Eija Seppä saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 18.05.
Pöytäkirjaan merkittiin, että talouspäällikkö Carita Söderbacka, tekninen johtaja Ilkka Närhi ja sivistysjohtaja Minerva Rannila olivat paikalla kutsuttuina asiantuntijoina tämän asian käsittelyn ajan.
___________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |