RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 116
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asiantuntijapalvelujen hankinta kuntastrategian uudistamiseen
KHALL 05.06.2023 § 116
234/00.01.01/2023
Valmistelija Vs. kunnanjohtaja Minna Nikander puh. 050 340 0956
Kaustisen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.12.2022 § 55 vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman hyväksyessään päättänyt, että kuntastrategiaa uudistetaan vuonna 2023. Samassa yhteydessä on linjattu, että myös asiantuntijapalvelujen käyttö strategiatyön tukena on mahdollista.
Kunnanjohtaja Arto Alpia ja hallintojohtaja Hanna Salminen ovat käyneet keskusteluja julkisyhteisöille strategiatyön asiantuntijapalveluja tuottavan Priole palvelut Oy:n kanssa aikaisemmin tänä vuonna ja Priole-menetelmää on myös esitelty kunnan johtoryhmälle toukokuussa 2023.
Tarkoitus on käynnistää Kaustisen kuntastrategian uudistaminen ns. Priole palvelut Oy:n toteuttamalla tulevaisuustyöpajalla 20.6.2023. Tulevaisuustyöpajassa tunnistetaan ja muodostetaan yhdessä Kaustisen toimintaympäristön tulevaisuuteen vaikuttavat muutosvoimat sekä sen tuloksena syntyy 3-5 erilaista skenaariota toimintaympäristön tulevaisuudesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus päättää hankkia tulevaisuustyöpajan toteutuksen asiantuntijapalveluna Priole palvelut Oy:ltä. Hankinnan arvo on 3 500 euroa (alv 0).
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |