RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 111
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa valmistavan luokan opettajan palvelussuhteen solmimiseksi 3.6.2023 saakka.
KHALL 06.03.2023 § 43
Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Salminen puh. 040 336 2534, vs. sivistysjohtaja Minerva Rannila, puh. 050 4436 877
Sivistysjohtaja anoo kunnanhallitukselta talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti täyttölupaa uuden työntekijän palkkaamiseen valmistavan luokan opettajaksi. Sivistyspalveluissa valmistellaan valmistavan luokan perustamista kevätlukukaudelle kunnanssa perusopetuksessa olevien maahanmuuttajalasten määrän kasvun vuoksi.
Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu kaikille niille esi- ja perusopetusikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille, joilla ei ole vielä tarvittavia kielellisiä valmiuksia esi- tai perusopetuksessa opiskeluun. Opetukseen voivat osallistua sekä vasta maahan muuttaneet että Suomessa syntyneet maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret. Opetukseen osallistuminen ei edellytä oleskelulupaa.
Valmistavaa opetusta varten ei ole määritelty valtakunnallista tuntijakoa eikä oppimäärää, joten oppilaalle laaditaan oma opinto-ohjelma. Opinto-ohjelmassa määritellään oppilaan oppimisen tavoitteet, opiskeltavat oppiaineet, tuntimäärät ja sisällöt, oppilaan integroiminen ikätasoa vastaaviin esi- tai perusopetuksen opetusryhmiin sekä ohjauksen järjestäminen ja oppilaan mahdollisesti tarvitsemat tukitoimet.
Valmistavan opetuksen laajuus vastaa yhden lukuvuoden oppimäärää. Opetusta annetaan 6 -10-vuotiaille 900 tuntia ja tätä vanhemmille oppilaille vähintään 1.000 tuntia.1 Oppilas voi siirtyä esi- tai perusopetukseen jo ennen valmistavan opetuksen tuntimäärien täyttymistä, mikäli hänellä arvioidaan olevan siihen riittävät valmiudet. Ryhmämuotoisen valmistavan opetuksen ryhmäkoon määrittelee opetuksen järjestäjä. Opetushallitus suosittelee, että valmistavan opetuksen ryhmäkoko ei ylitä 8 - 10 oppilasta.
Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteena on edistää oppilaan suomen tai ruotsin kielen taitoa. Muiden perusopetuksen oppiaineiden opetuksen sekä laaja-alaisen osaamisen kehittämisen lähtökohtina ovat oppilaan aiemmat opinnot, tiedot ja taidot. Opetuksessa hyödynnetään toiminnallisia ja kokemuksellisia oppimisympäristöjä, monipuolisia opetusmenetelmiä ja kielen käyttöä eri kommunikaatioympäristöissä. Luku- ja kirjoitustaidottomille oppilaille tarjotaan heidän taito- ja ikätasolleen soveltuvaa opetusta.
Valmistavan opetuksen aikana oppilaita integroidaan oppilaan ikätasoa vastaaviin suomen- tai ruotsinkielisiin esi- tai perusopetuksen opetusryhmiin heidän oman opinto-ohjelmansa mukaisesti. Integroinnin tavoitteena on edistää opiskeluvalmiuksien ja suomen tai ruotsin kielen taidon kehittymistä sekä laaja-alaisen osaamisen ja eri oppiaineiden sisältöjen omaksumista. Integroinnin avulla oppilas saa kokemusta autenttisesta oppimisen kieliympäristöstä. Integrointi tukee myös oppilaan kotoutumista.
Kaustisella valmistavan opetuksen tarve on tällä hetkellä 11 - 13 oppilaalla.
Perusopetukseen valmistava opetus on tarkoitettu kaustislaisille 6-16 -vuotiaille maahanmuuttotaustaisille oppilaille, jotka eivät puhu suomea tai joiden suomen kielen taito ei vielä ole riittävä perusopetuksen ryhmässä opiskelemiseen. Valmistavassa opetuksessa oppilas tutustuu monipuolisesti suomalaiseen kouluun. Opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan suomen kielen taitoa ja tarvittavia valmiuksia perusopetukseen siirtymistä varten.
Oppituntien viikkotuntimäärä vaihtelee luokkatason mukaan ja opinto-ohjelmassa yksilöidyllä tavalla. Opetusta annetaan omana ryhmänä ja integraatiotunneilla perusopetuksen ryhmien mukana. Valmistavan opetuksen aikana kartoitetaan oppilaan oppimisvalmiudet ja erityistarpeet. Kun opetus päättyy, oppilaalle määritellään hänen taitojaan ja valmiuksiaan vastaava luokka-aste perusopetuksessa. Valmistava opetus kestää yleensä lukuvuoden, mutta aika on yksilöllisesti joustava. Lukuvuoden 2022-2023 aikana toimintaa toteutetaan Kaustisella arviolta 1.3. alkaen ja toimintaa jatketaan edelleen lukuvuonna 2023-2024 siten, että valmistava opetus vastaa yhden lukuvuoden oppimäärää.
Kunta ei tarvitse asiassa järjestämislupaa. Kunta voi järjestää valmistavaa opetusta, jos kunnassa on sitä tarvitsevia maahanmuuttajataustaisia oppilaita.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Alpia
Esitys Kunnanhallitus myöntää anotun täyttöluvan.
Keskustelun kuluessa Annika Timonen esitti, että palvelusuhde olisi 31.7.2023 saakka. Esitystä ei kannatettu.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
KHALL 05.06.2023 § 111
94/01.00.00/2023
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan toiminnan jatkamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen. Päätöksen palvelussuhteen solmimisesta tekee sivistyslautakunta tai sen alainen viranhaltija toimivaltansa mukaan.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |