RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Virkanimikkeen muuttaminen, lukion opinto-ohjauksen tuntiopettajan virka
SIVLTK 16.05.2023 § 59
Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 040 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi
Kaustisella on lukion ja perusopetuksen yhteinen oppilaanohjauksen virka, joka on syytä eriyttää tehtäväkentän laajuuden ja kahdessa eri oppilaitoksessa toimimisen vuoksi. Työnantaja ja virkaa hoitava viranhaltija ovat yhteisesti etsineet ratkaisua asiaan ja asiassa on käyty useita neuvotteluja.
Virkarakennemuutoksen yhteydessä on syytä samalla päivittää virkanimike vastaamaan uutta tehtävänkuvaa, eli uudeksi nimikkeeksi tulisi lukion opinto-ohjauksen tuntiopettajan virka.
Musiikkilukion opinto-ohjaukseen on varattu resurssia 12 vvh, 18 tuntia, joka korotetaan lukuvuodesta 2023-2024 alkaen 14 vvh:n, 21 tuntia.
Kunnan hallintosäännön hallintosäännön 34 § mukaan kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeiden muutoksista.
Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila
Esitys Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se muuttaa lukion ja perusopetuksen oppilaanohjauksen virkanimikkeen lukion opinto-ohjauksen tuntiopettajan viraksi 1.8.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
KHALL 05.06.2023 § 109
178/01.01.00/2023
Valmistelija Vs. kunnanjohtaja Minna Nikander puh. 050 340 0956
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |