Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 95



 

Kunnanvaltuuston päätösten täytäntöönpaneminen

 

KHALL 15.05.2023 § 95  

   

 

Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.3.2022 käsitellyt seuraavat asiat:

 

  1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  2. Pöytäkirjan tarkastusmenettely
  3. Kunnanvaltuuston kokouspaikan määrääminen, kokouksesta ilmottaminen ja pöytäkirjan nähtävänä pitäminen
  4. Kunnan ilmoitusten julkaiseminen vuonna 2023
  5. Eron myöntäminen Elina Verroselle Kaustisen kunnan luottamustehtävistä
  6. Jäsenten ja varajäsenten valinta Korpelan voiman kuntayhtymän valtuustoon toimikaudeksi 1.8.2021 - 31.5.2025
  7. Kunnanjohtajan viran auki julistaminen
  8. Valtuutettujen aloitteet
  9. Tiedoksi saatettavat asiat.

 

Päätökset ovat nähtävinä kokouksessa.

 

Esitys Kunnanhallitus toteaa päätösten syntyneen lainmukaisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös Hyväksyttiin.
__________