Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 89



 

Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilun TE2024 valmisteluryhmän (laajennettu yhteistyöelin) jäsenten nimeäminen

 

KHALL 15.05.2023 § 89  

187/00.04.01/2023  

 

Valmistelija Vs. kunnanjohtaja Minna Nikander puh. 050 340 0956

 

Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilun yhteistyöelin päätti laajentaa kokoonpanoaan 9.2.2023 pidetyssä kokouksessa.

 

Kokkolan kaupunki pyytää nimeämään valmistelun kannalta keskeiset henkilöt ja heille varajäsenet TE2024 -valmisteluryhmään, joka toimii vuoden 2024 loppuun saakka. Nimetyt henkilöt vastaavat oman kuntansa osalta valmistelun etenemisestä.

 

Työryhmä tulee valmistelemaan TE-palvelujen siirtoa koskevan lain voimaan tultua alla kuvattujen teemojen sisältöjä.

 

Laajennettu yhteistyöelin toimii vuoden 2024 loppuun saakka, jonka jälkeen työllisyyspalvelut siirtyvät kuntien muodostamien yhteistoiminta-alueiden järjetettäviksi. Aikataulu on erittäin tiukka ja vaatii tehokasta ja virtaviivaista työskentelytapaa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander

 

Esitys Kunnanhallitus nimeää Kaustisen kunnan edustajansa ja varaedustajansa TE2024 -valmisteluryhmään.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi kunnan edustajaksi TE2024 -valmisteluryhmään vs. kunnanjohtaja Minna Nikanderin ja varalle hallintojohtaja Hanna Salmisen.
___________