Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 86



 

Hallintosäännön päivittäminen 2023

 

KHALL 15.05.2023 § 86  

184/00.01.01/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Hanna Salminen puh. 050 336 2534

 

Kuntalain 90 §:n mukaan kunnalla on oltava hallintosääntö, joka määrää kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämiseen, päätöksenteko- ja hallintomenettelyyn ja valtuuston toimintaan liittyvistä asioista.

 

Hallintosäännön on tarkoituksenmukaista olla kohtuullisen pysyvä asiakirja, jotta menettelytapojen pysyvyys luo hallintoon ennakoitavuutta tai vahvistaa asianosaisten tasapuolista kohtelua.

 

Uudistustarpeiden toteamiseksi on 23.3.-31.3. ollut yhteinen tiedosto jaettuna kunnan johdon, esittelijöiden ja toimistohenkilöstön kesken. Hallintosäännön uudistamisesta ja aikataulusta on keskusteltu kunnan johtoryhmässä 3.5.2023.

 

Esiin tulleet uudistustoiveet ovat tulleet suurimmaksi osaksi teknisten palvelujen suunnalta, sivistysjohtaja-rehtorin viran muutoksista ja Kuntaliiton hallintosääntömallin muutoksista koskien esim. poikkeusolojen päätöksentekoa. 

 

Hallintosäännön uudistamisessa hyödynnetään Kuntaliiton hallintosääntömallia 1.4.2023.

 

Hallintosääntö on tarkoitus käsitellä valtuustossa ennen kesälomakautta, jolloin se voisi tulla voimaan 1.8.2023.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander

 

Esitys Kunnanhallitus päättää pyytää sivistyslautakunnalta, tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta, henkilöstöjaostolta ja henkilökuntaneuvostolta lausunnon hallintosääntöluonnoksesta 31.5.2023 mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.
__________