Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 84



 

Varajäsenen valinta keskusvaalilautakuntaan jäljellä olevaksi vaalikaudeksi

 

KHALL 15.05.2023 § 84  

101/00.00.01/2023  

 

Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880

 

Vaalilain 13 §:n mukaankunnanvaltuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.  Keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

 

Keskusvaalilautakuntaan varajäseneksi kutsumisjärjestyksessä 5. valittu Joonas Kola on menehtynyt kevään aikana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander

 

Esitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee uuden varajäsenen keskusvaalilautakuntaan jäljellä olevaksi vaalikaudeksi. Varajäsen tulee kutsumisjärjestyksessä tilalle 5.

 

Päätös Hyväksyttiin.
__________