RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yksityisteiden talvihoitoehdot
TEKLTK 25.04.2023 § 31
26/10.03.01.01.01/2023
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Närhi
Tekninen toimi on selvittänyt järjestäytyneiden yksityisteiden talvihoidon järjestämisen periaatteita. Talvihoito eli auraaminen tulkitaan myös avustukseksi. Lähtökohtaisesti kaikki kunnan avustukset täytyy myöntää vain hakemuksesta. Tämän johdosta on päädytty muuttamaan talvihoitoehtoja. Samalla on myös jäsennelty talvihoitoehtoja luettavampaan muotoon sekä selkeytetty ehtoja.
JÄRJESTÄYTYNEIDEN YKSITYISTEIDEN SEKÄ SOSIAALISIN PERUSTEIN MYÖNNETTÄVIEN PIHATEIDEN AVUSTUKSIEN EHDOT
1 § Kaustisen kunta avustaa järjestäytyneitä tiekuntia rahallisesti sekä järjestämällä talvihoidon (aurauksen) valtuuston myöntämien määrärahojen puitteissa.
2 § Järjestäytyneet tiekunnat voivat hakea rahallista avustusta sekä talvihoitoavustusta vuosittain. Hyväksytyn hakemuksen jälkeen palvelu on voimassa yhden talvikauden (1.11 - 30.4) kerrallaan.
Avustushaku avataan vuosittain 1.5 ja päättyy 30.6. Hakuajan jälkeen tulleita hakemuksia ei huomioida.
3 § Jaettavana oleva avustusmääräraha jaetaan tiekuntien avustettavien tiepituuksien perusteella.
Avustuksen jakamisessa huomioidaan vain vakituisen asutuksen vaatimat tienpituudet. Liikenteellisesti merkittävien läpikulkuteiden osalta huomioidaan avustuksen jakamisessa läpikulkutien pituus.
Avustusta voi käyttää tien kunnostamiseen ja ylläpitoa varten. Uuden tien rakentamista ei avusteta.
Pelkästään maa- ja metsätalouskäytössä tai vapaa-ajan asuntoihin johtavalle tien osalle ei myönnetä avustusta.
4 § Avustettavalle tielle tulee olla perustettuna yksityistielain mukainen tiekunta. Tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot tulee olla yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä ajantasaiset niin kuin yksityistielain 50 §:ssä edellytetään.
5 § Kunta avustaa vain Kaustisen kunnan alueella olevaa järjestäytyneen tiekunnan tieosuutta.
6 § Avustettavan järjestäytyneen tiekunnan teiden pituudet on oltava vähintään 300 metriä ja avustettavan järjestäytyneen tiekunnan teiden varrella tulee olla vähintään 3 pysyvää asutusta.
Pysyvästi asuttuna taloutena pidetään asuntoa, jossa asutaan ympäri vuoden ja joka on kunnan rakennustietäjärjestelmään talletettu pysyvänä asuinpaikkana.
Avustusta voi saada myös järjestäytynyt tiekunnan tie, mikäli tie on liikenteellisesti merkittävä läpikulkutie, vaikka tien pituus- taikka asutusehdot eivät täyttyisikään. Asia täytyy perustella hakemuksessa.
7 § Jos kunta avustaa järjestäytyneen yksityisen tien kunnossapitoa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää. Tiellä ei saa olla pysyviä painorajoituksia.
8 § Avustuksen hakijan ilmoittamien virheellisten tietojen tai muuten virheellisin perustein maksettu avustus voidaan periä takaisin.
9 § Kunta järjestää hakemuksesta avustuksena maksuttoman pihatien aurauspalvelun tai myöntää 125 € avustuksen kotona asuville ikääntyneille yli 70-vuotiaille ikäihmisille sekä pysyvästi liikunnallisesti rajoittuneille henkilöille pihatien aurauspalvelun hankintaa varten.
10 § Tekninen toimi voi antaa tarkempia ohjeita yksityisteiden sekä pihateiden vähimmäisvaatimuksista avustuksen myöntämistä varten.
Esittelijä Tekninen johtaja Ilkka Närhi
Esitys Tekninen lautakunta hyväksyy yksityisteiden talvihoitoehdot.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |